Runonlaulajan pirtti 60 vuotta

Runonlaulajan pirtti 60 v – Karjala sydämissä

 

Ei sanat salahan joua

eikä luottehet lovehen

Mahti ei joua maan rakohon

vaikka mahtajat menevät

Kalevalan 17. runo

 

Runonlaulajan pirtti Ilomantsiin!

Sodan seurauksena Neuvostoliitolle menetetty Karjala oli 1950-luvulla vahvasti ihmisten mielissä. Kaivattiin kotiseutua ja karjalaista kulttuuria. Parppeinvaaran runokylän rakentamisen alkusanat lausuttiin Ilomantsi-Seuran järjestämässä kotiseutujuhlassa v. 1956. Alulle panijoita olivat Ilomantsi-Seura, Kotiseutuliitto, Karjalan Sivistysseura ja Rajaseudun Ystävien Liitto. Hankkeen tulisieluiseksi puuhamieheksi nousi ilomantsilainen opettaja Heikki Klemola.

Vuonna 1959 perustettiin Runonlaulajan Pirtti-Säätiö, jonka tehtävänä oli pystyttää Ilomantsiin karjalaistyylinen rakennusryhmä. Ensimmäisen rakennuksen tuli olla karjalaisen rakennustyylin muistomerkki Runonlaulajan Pirtti, joka olisi myös kotiseudun henkisen ja aineellisen kulttuurin toiminnan keskus. Paikaksi valikoitui Parppeinvaara kauniine maisemineen. Työhön ryhdyttiin iskulauseella Parppeinvaara on – Runonlaulajan Pirtti tehdään.

Rakennushanketta varten tarvittiin rahaa kymmeniä miljoonia markkoja. Rahaa kerättiin yhteisöiltä, yrityksiltä ja yksityisiltä ihmisiltä. Myytiin kirjeensulkijamerkkejä ja grafiikan vedoksia. Hankittiin asiantuntijalausuntoja, kirjoitettiin artikkeleita ja yleisönosastokirjoituksia, järjestettiin juhlia ja tilaisuuksia Ilomantsissa, Joensuussa ja Helsingissä. Päästiinpä jopa Tesvisioon v. 1961. Ohjelmassa laulettiin, pagistiin karjalan kielellä ja soitettiin kannelta.

Ankarasta työstä huolimatta Pirtti-Säätiön rahat eivät riittäneet rakentamiseen. Vuonna 1963 säätiö liitettiin Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön alaiseksi Runonlaulajan Pirtti-Rahastoksi. KKES:n johdolla hanke alkoi edetä ripeästi. Enso-Gutzeit Oy lahjoitti maata ja KKES osti sitä lisää. Harjannostajaisia vietettiin 14.12.1963. Runonlaulajan Pirtin vihkiäisiä saatiin juhlia 28.6.1964.

Runonlaulajan pirtti v. 1964. Kuvaaja Heikki Klemola. Kuva Ilomantsin Museosäätiö

 

Runopirtin tekijät

 

Heikki Klemola – Rakkaudessa Karjalaan

Heikki Klemola (1917-1983) oli intohimoinen kotiseutuaktiivi ja karjalaisuuden vaalija. Klemola löysi aatteellisen kodin Akateemisessa Karjala-Seurassa, jonka tavoitteena oli edistää karjalaisia heimoyhteyksiä ja Suur-Suomi -aatetta. Jatkosodan aikana Klemola toimi valistusupseerina Itä-Karjalassa Kuujärvellä ja joukkueenjohtajana Kannaksella. Työ karjalaisen kansan hyväksi saattoi hänet yhteen tulevan vaimonsa Paula Novosilovan kanssa.

Klemola kouluttautui ekonomiksi ja kansakoulunopettajaksi. Sotakokemukset ja toiminta Akateemisessa Karjala-Seurassa lujittivat Klemolan rakkautta Karjalaan ja tahtoa tehdä työtä karjalaisten parissa. Niinpä Klemola suuntasi itärajalle Ilomantsiin, missä hän työskenteli kansakoulunopettajana v. 1952-1962 ja sen jälkeen Pohjois-Karjalan Keskusammattikoulun opettajana.

Heikki Klemola oli Runonlaulajan pirtin rakennushankkeen alullepanija ja tärkein voimavara. Hän oli perustamassa Runonlaulaja Pirtti-Säätiötä ja toimi sen asiamiehenä. Klemolan vaativa tehtävä oli hankkia rahaa Runonlaulajan pirtin rakentamiselle ja sille työlle hän omistautui täysin. Hän teki lukuisia rahankeruumatkoja ja sai hankituksi lahjoituksia yrityksiltä ja yksityisiltä ihmisiltä. Runonlaulajan pirtti rakennettiin.

Heikki Klemola luopui asiamiehen tehtävistä v. 1970, mutta ideoi senkin jälkeen runokylän toimintaa. Hän esitti mm. ajatuksen, että Parppeinvaaralle louhittaisiin luolia, joihin olisi sijoitettu näyttelyitä Kalevalan tapahtumista.

Heikki Klemolan syvää kiintymystä karjalaisuuteen kuvasivat sanat, joilla hän päätti kirjeensä: Rakkaudessa Karjalaan.

Lähde: Jari Mäkelä: Rakkaudessa Karjalaan

Heikki Klemola (oik.) ja Onni Määttänen Runonlaulajan pirtin edustalla v. 1979. Kuvaaja Erkki A. Sivonen. Kuva Ilomantsin Museosäätiö

 

Aulis Kalma – Runokylän arkkitehti

Arkkitehti Aulis Kalma (1899-1975) toimi arkkitehtinä puolustus- ja sosiaaliministeriössä sekä oli rautatiehallituksen talonrakennusosaston päällikkönä. Viimeksi hän toimi yksityisenä arkkitehtinä. Kalma toimi myös opettajana teknillisissä kouluissa ja opistoissa.

Parppeinvaaralle suunniteltiin 1960-luvulla laajaa karjalaista kylää, jonka suunnittelijaksi Aulis Kalma valittiin. Kalma oli vieraillut sodan aikana nykyisen rajan takaisissa karjalaiskylissä. Hänen katsottiin siis tuntevan karjalaista hirsirakentamista ja ymmärtävän kalevalaista henkeä. Kalma omistautui tehtävälleen ja 15 vuoden ajan hän laati suunnitelmia ja antoi lausuntoja mitättömästä korvauksesta. Kalman laatimasta suunnitelmasta toteutui ainoastaan Runonlaulajan pirtti.

Lähteet:

Wikipedia

Reino Raappana: Runonlaulajan Pirtti 1964-1994. Karjalainen Viesti N:o 2 1994

Jari Mäkelä: Rakkaudessa Karjalaan

Aulis Kalma 1964. Kuvaaja Kuvasiskot. Kuva Museovirasto, Historian kuvakokoelma, Studio Kuvasiskojen kokoelma

 

Onni Määttänen – Kaukopartiomies Runopirtin asialla

Onni Määttänen (1908-2010) oli ilomantsilainen maanviljelijä ja kunnanvaltuutettu. Talvisodassa Määttänen palveli Ilomantsin lohkolla toimien komppanianvääpelinä. Jatkosodassa Määttäsestä tuli kaukopartiomies Osasto Kuismasen riveihin. Onni Määttäselle myönnettiin Mannerheim-risti hänen ansioistaan kaukopartiomiehenä.

Onni Määttänen omistautui Heikki Klemolan toverina hankkimaan rahoitusta Runonlaulajan pirtin rakentamiselle. Audiensseille mentiin usein etukäteen ilmoittamatta ja niin tehtiin myös KOP:n pääjohtajan Matti Virkkusen kohdalla. Miehet ilmaantuivat Virkkusen työhuoneeseen, ja Heikki Klemola alkoi pohjustaa asiaansa näkökannoillaan kansallisesta heräämisestä ja KOP:n synnystä. Virkkusen ja Klemolan mielipiteet eivät kohdanneet ja tunnelma tiheni. Kiihtynyt Klemola pomppasi seisomaan, mutta Määttänen veti hänet alas takinliepeestä. Virkkusen nimi saatiin kuin saatiinkin tarvittavaan paperiin.

Lähde: Reino Raappana: Runonlaulajan Pirtti 1964-1994. Karjalainen Viesti N:o 2 1994

Onni Määttänen kotonaan Maukkulassa 1977. Kuvaaja Erkki A. Sivonen. Kuva Ilomantsin Museosäätiö

 

S.A. Tervo – Runopirtin rakentaja

Sulo Albin Tervo (1920-1998) oli suomalainen rakennusalan yrittäjä ja Rakennustoimisto S. A. Tervo Oy:n perustaja. Hänen yrityksensä oli merkittävä rakentaja Pohjois-Karjalassa, mutta myös Helsingissä sekä Svetogorskin ja Kostamuksen vientiurakoissa Neuvostoliitossa. Tervo tunnettiin värikkäänä ja kansanomaisena johtajana, joka ajeli Ladalla.

S.A. Tervon panos Runonlaulajan pirtin rakentamisessa oli merkittävä. Hän toimi Runonlaulajan Pirtti-Rahaston hoitokunnan puheenjohtajana sekä rakennushankkeen taloudellisena asiantuntijana ja tukijana. S.A. Tervo Oy toteutti Runonlaulajan pirtin rakennustyön.

Lähteet:

Wikipedia

Reino Raappana: Runonlaulajan Pirtti 1964-1994. Karjalainen Viesti N:o 2 1994

Jari Mäkelä: Rakkaudessa Karjalaan

Runonlaulajan pirtin peruskiven muuraus 12.10.1963. S.A. Tervo 3. oikealta. Kuvaaja Erkki A. Sivonen. Kuva Ilomantsin Museosäätiö

 

Lauri Saloheimo – Ilomantsin ystävä

Agronomi Lauri Saloheimo syntyi Möhkön ruukilla v. 1894 ruukin johtajan Aksel Saloheimon poikana. Lauri Saloheimo teki elämäntyönsä Tohmajärvellä suoviljelykoeaseman johtajana. Hän kuoli Tohmajärvellä v. 1976.

Lauri Saloheimon kiintymys Ilomantsiin säilyi läpi hänen elämänsä. Hän toimi kotiseutuyhdistys Ilomantsi-Seurassa ja edisti Möhkön ruukkimuseon perustamista 1970-luvulla.

Lauri Saloheimo oli Runonlaulaja Pirtti-Säätiön ensimmäisenä puheenjohtaja. Hän perehtyi Parppeinvaaran historiaan. Vihkiäisjuhlassa v. 1964 hän pakinoi Parppeinvaarasta ja Parppein suvusta.

Lähteet:

Reino Raappana: Runonlaulajan Pirtti 1964-1994. Karjalainen Viesti N:o 2 1994

Jari Mäkelä: Rakkaudessa Karjalaan

Runon maisemissa Siitarinvaaralla 1960-luvulla. Taustalla Koitere. Lauri Saloheimo 2. vasemmalta. Kuvaaja Erkki A. Sivonen. Kuva Ilomantsin Museosäätiö

 

Aimo Turunen – Kalevalan tuntija

Aimo Turunen (1912-2000) oli suomalainen kielitieteilijä ja itämerensuomalaisten kielten professori. Turunen syntyi Ilomantsin Huhuksessa ja opiskeli Helsingissä. Jatkosodan aikana Turunen työskenteli Aunuksen Radiossa Itä-Karjalassa. Tutkimustyössään hän perehtyi lyydiläismurteisiin. Turunen laati Kalevalan sanakirjan, joka sisältää kaikki 7380 Kalevalan sanaa. Hän toimi puheenjohtajana Kotikielen seurassa ja Kalevalaseurassa.

Aimo Turunen oli Runonlaulajan Pirtti-Säätiön hallintoneuvoston elinikäinen jäsen. Runonlaulajan pirtin vihkiäisjuhlassa Aimo Turunen kertoi juhlapuheessaan runonlaulajista kulttuuriperinnön vaalijoina. Kalevala-tutkijana Turunen kokosi merkittävän erikielisten Kalevala-painosten kokoelman. Näistä teoksista Turusen toimesta koottiin Runonlaulajan pirttiin Kalevala-näyttely, joka avattiin v. 1977. Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö lahjoitti Kalevala-kokoelman Itä-Suomen yliopistolle v. 2022.

Lähteet:

Reino Raappana: Runonlaulajan Pirtti 1964-1994. Karjalainen Viesti N:o 2 1994

Jari Mäkelä: Rakkaudessa Karjalaan

Professori Aimo Turunen avaa Kalevala-näyttelyn Runonlaulajan pirtissä v. 1977. Kuva Ilomantsin Museosäätiö

 

Paula Klemola – Pirtin hengetär

Paula Novosilova syntyi Aunuksessa Kuujärvellä v. 1924. Paula Novosilova työskenteli lastenhoitajana ja myöhemmin suomalaisen miehityshallinnon palveluksessa. Sodan jälkeen hän siirtyi Suomeen ja asettui Helsinkiin, missä hän tapasi tulevan miehensä Heikki Klemolan. Avioliitto Klemolan kanssa vei Paulankin llomantsin syrjäkylien kansakouluihin. Perheeseen syntyi seitsemän lasta. Paula Klemola piti myös kirjakauppaa.

Paula Klemola tuki miehensä pyrkimystä Runonlaulajan pirtin rakentamisessa. Vähitellen pirtin osuus Paula Klemolan elämässä kasvoi ja hän toimi siellä oppaana ja esiintyjänä. Pirtin emäntänä Paula lauloi ja puheli, pagisi, lyydin kielellä ja näytti samalla, miten kuosalilla ja värttinällä kehrättiin.

Heikki Klemolan kuoltua karjalaisuus, lyydiläisyys ja kotiseututyö nousivat Klemolan elämässä yhä vahvemmalle osalle. Mukana olivat myös Herättäjä-Yhdistys, Martat, kuorotoiminta, Kalevala-seura, Kalevalaiset naiset ja opastus itärajan takana. Ansioistaan hänelle myönnettiin Kalevalaisten naisten Larin Paraske -palkinto. Paula Klemola menehtyi kesäkuussa 2013.

Jouko Räty: Muistokirjoitus. Helsingin Sanomat 2.7.2013

Paula Klemola esiintyy Runonlaulajan pirtissä 1980. Kuvaaja Erkki A. Sivonen. Kuva Ilomantsin Museosäätiö

 

Sanni Purmonen – Parppeinvaaran Mamma

Sanni Palviainen syntyi v. 1899 Ilomantsin Melaselässä Ostronsaaren kylässä. Hän avioitui Vana Purmosen kanssa, ja pariskunta sai yhdeksän lasta. Sanni Purmonen eli 98-vuotiaaksi.

Sanni Purmonen, Mamma, oli rajakarjalainen runonlaulun, kansanlaulujen ja käsitöiden osaaja, joka oli oppinut taidot lapsuudessaan äidiltään ja mummoltaan. Ilomantsin Parppeinvaaralla asunut Sanni välitti elävää, monen sukupolven takaa periytynyttä kansanperinnettä. ”Hänen runonlaulantansa oli aitoa, sukupolvelta toiselle siirtyneen katkeamattoman tradition mukaista ja alkuperäisestä esittämisyhteydestään kumpuavaa”, on analysoinut Kalevalan ja kansanperinteen tutkija Seppo Knuuttila.

Vanhuudessaan 1970- ja 1980-luvuilla Sanni asui yksin Parppeinvaaralla Runonlaulajan pirttiä vastapäätä olleessa vanhassa, harmaassa pirtissään. Vaatimattomasti esiintynyt Sanni lauloi omaksi ilokseen Parppeinvaaran kävijöille, joille hän esitti kansan- ja runonlauluja. Laulaessaan Sanni kehräsi pellavaa värttinällä ja kuosalilla eli kehräpuulla. Pellavalangasta hän virkkasi kauniita pitsiliinoja.

Lähde: Anne-Mari Tiainen. Viikko Pohjois-Karjala 12.8.2023

Sanni Purmonen laulaa kansanlauluja ohjelmassa Elävää kansanperinnettä. Missä runonlaulanta on säilynyt, miten se on muuttunut ja mikä on sen tulevaisuus? Yle 6.4.1985. YleAreena

Sanni Purmonen 1981. Kuvaaja Matti Kallio. Kuva Ilomantsin Museosäätiö

 

Akuliina Martiskainen – Karjalan kielen taitaja

Akuliina Martiskainen (o.s. Vlasoff) syntyi Porajärvellä v. 1900. Savottatyössä 17-vuotiaana ollessaan Akuliina tutustui liusjärveläiseen Ontrei Martiskaiseen, jonka kanssa hän avioitui ja muutti Liusvaaran kylään. Pariskunta sai 12 lasta. Sodan seurauksena Liusvaaran kylä jäi nykyisen Venäjän puolelle. Martiskaiset joutuivat muuttamaan kotoaan ja asettuivat sodan jälkeen asumaan Ilomantsiin Koitereen Lammassaareen. Saaressa eläminen ja maanviljeleminen oli rankkaa ja hankalaa. Ontrei Martiskainen kuoltua Akuliina muutti Huhuksen kylälle ja myöhemmin Ilomantsin kirkonkylälle. Akuliina Martiskainen kuoli v. 1988.

Akuliina Martiskainen oli Ilomantsissa tunnettu karjalan kielen taitaja, jonka karjalan kielen puhetta ovat lukuisat tutkijat tallentaneet ja tutkineet. Akuliina esiintyi kävijöille Runonlaulajan pirtissä värttinällä kehräten ja suakkunoita eli tarinoita karjalan kielellä kertoen.

Akuliina Martiskainen kertoo elämästään v. 1971 radio-ohjelmassa Monta mutkaa matkassa. Toimittaja Kirsti Penttinen.

Lähteet:

Helka Riionheimo ja Marjatta Palander: Muistojen karjala: kolmen ilomantsilaisen muistikuvia karjalan kielestä

Monta mutkaa matkassa. Radio-ohjelma v. 1917. Toimittaja Kirsti Penttinen.

Esiintyjiä Runonlaulajan pirtissä 1978. Vasemmalta Akuliina Martiskainen, Paula Klemola ja Anni Homanen. Kuvaaja Matti Kallio. Kuva Ilomantsin Museosäätiö

 

Anni Homanen - Heleä-ääninen pajattaja

Anni Gertzina syntyi Repolassa Aunuksen Karjalassa v. 1903. Anni avioitui myös Repolasta kotoisin olleen Juho Homasen kanssa. Pariskunta asettui asumaan Ilomantsiin. Anni Homanen toimi opettajana jo Repolassa ja Ilomantsissa kirkonkylän kansakoululla. Myöhemmin Anni Homanen siirtyi kauppiaaksi ja piti 1970-luvulla kangas- ja lyhyttavaraliikettä Ilomantsin kirkonkylällä. Anni Homanen kuoli v. 1981.

Anni Homanen oli mukana Tsizoit -lauluryhmässä, joka perustettiin 1960-luvulla vaalimaan rajakarjalaista lauluperinnettä. Runonlaulajan pirtillä Anni Homanen lauloi, loitsusi ja pajatti eli tarinoi karjalan kielellä.

Lähteet: Geni.com

Juha Riikonen: Praasniekka -perinteen elvyttäminen. Puhe Iljan praasniekassa 20.7.2010

Anni Homasen Lemmennostatus loitsu Runonlaulajan pirtissä. Lähde: Ilomantsin runonlaulajat 1978. Oy Mainos-TV-Reklam Ab, ohjaus Eija Bästman, käsikirjoitus Pirkko Jäppinen (Koskenkylä)

Parppeinvaaran runokylän kesäkauden päättäjäiset 1970. Anni Homanen esiintymässä keskellä. Paula Klemola kehrää värttinällä ja Sampsa Uimonen soittaa kannelta. Kuvaaja Erkki A. Sivonen. Kuva Ilomantsin Museosäätiö

 

Aili Korhonen - Kädentaitaja

Aili Korhonen syntyi maatalon tyttärenä Kontiolahdella v. 1920. Hän opiskeli Wetterhofin kotiteollisuusopistossa kudonnanopettajaksi, ja tuli Ilomantsiin kotiteollisuusneuvojaksi v. 1949. Alkuun neuovnta-asema toimi kylmissä tiloissa pikkupappilan piharakennuksessa. Vasta valmistunut Runonlaulajan pirtti tarjosi v. 1964 upouudet tilat kudonnanopetukselle. Tosin kangaspuut piti siirtää vähän väliä syrjään, kun pirttiin saapui ryhmä kahvittelemaan ja tutustumaan karjalaiseen kulttuuriin. Myöhemmin Aili Korhonen jatkoi työtään Piirolan pihassa kotiteollisuusneuvonta-asemalla. Aili Korhosen työura Ilomantsissa kesti 34 vuotta. Ansioistaan käsityökulttuurin edistämisessä hän sai kotiteollisuusneuvoksen arvonimen. Aili Korhonen kuoli v. 2011.

Aili Korhosen elämäntyönä oli vanhojen paikallisten käsityömallien elvyttäminen uuteen kukoistukseen. Aili Korhonen valmisti Runonlaulajan pirtin vihkiäisissä esitellyt karjalaisen kansannaisen puvut feresit Irinja Nikkasen tutkimusten pohjalta. Aili Korhosen osuus feresin suosiossa oli puvun edelleen kehittäminen ja sen käytön vauhdittaminen. Aili Korhonen järjesti feresikursseja, ja häneltä haettiin kaavoja ja ompelukoneet surrasivat pitkin Ilomantsia.

Sinisessä feresissään ja ruusukaskuvioisessa esiliinassaan Korhonen oli vuosien varrella tuttu näky monessa kotiseutuun ja perinteeseen liittyvässä riennossa. Nykyään Aili Korhosen kädenjälki näkyy Runonlaulajan pirtissä hänen ompelemissaan verhoissa ja tuohesta punomissaan lampunvarjostimissa.

Lähde:

Helena Romppanen: Feresin uusi tuleminen. Karjalainen 10.7.2005.

Aili Korhonen kirjoo käspaikkaa Runonlaulajan pirtissä 1960-luvulla. Kuvaaja Erkki A. Sivonen. Kuva Ilomantsin Museosäätiö

 

Irinja Nikkanen – Feresin elvyttäjä

Irinja Nikkanen os. Mekri (1920-2008) oli Ilomantsissa syntynyt karjalaisen ja ortodoksisen kulttuurin tukija ja ystävä. Hän mm. perusti Valamon Ystävät ry:n ja oli ensimmäisiä naispuolisia edustajia ortodoksisessa kirkolliskokouksessa. Elämäntyönään Irinja Nikkanen piti kristillisen askeettisen kirjallisuuden pääteoksen Filokalian suomennoksen toimittamista.

Irinja Nikkanen elvytti Ilomantsin praasniekkaperinnettä ja karjalaista kansanpukuperinnettä. Hän kaivoi Kansallismuseon kellarista esiin vienalaisia hääpukuja ja haastatteli karjalaisia evakkoja. Tutkimustensa perustella hän laati feresin, karjalaisen naisen kansanpuvun kaavat. Feresi esiteltiin Runonlaulajan pirtin vihkiäisjuhlassa v. 1964.

Lähde: Matti Jeskanen: Irinja Nikkasen muistokirjoitus. Helsingin Sanomat 15.1.2008

Vasemmalta Eeva Mononen, Irinja Nikkanen, Siiri Mekri (Irinja Nikkasen äiti) v. 1964. Kuvaaja Erkki A. Sivonen. Kuva Ilomantsin Museosäätiö

 

Lausuntoja Runonlaulajan pirtti Ilomantsiin -hankkeesta

Runonlaulajan Pirtti-Rahasto

 

Akateemikko Martti Haavio

Runonlaulajien osuus itsenäisen Suomen luomiseen on ratkaiseva, sillä vasta kun heidän laulamansa runot olivat tulleet tunnetuiksi heräsivät suomalaiset tietoisuuteen kansallisuudestaan. Kun tähän oli päästy, jatkui kehitys. Runonlaulajain osuus nykyisen Suomen luomiseen on todellakin niin suuri, että meidän on muistettava heidän tekojaan, heidän perintöään, ja meille kuuluu ikään kuin kansallisvelvollisuutena heidän muistonsa vaaliminen.

Akateemikko Martti Haavio Larin Paraskea esittävän veistoksen vierellä 1960-luvulla. Kuvaaja Pekka Kyytinen. Kuva Museovirasto. Kansatieteen kuvakokoelma. Pekka Kyytisen kokoelma.

 

Runonlaulajan Pirtti -Rahaston valtuuskunnan puheenjohtaja, varatuomari Aleksi Lahelma

Tunnuksemme on: Runonlaulajan Pirtti Ilomantsiin! Tämä pirttiajatus on lähtöisin siitä, että ilomantsilaiset ovat halunneet tuoda esiin rakkautensa vanhaan perinteeseen ja saada eräälle kauneimmista kyläkunnistaan aitokarjalaisen rakennuksen. Mehän tiedämme, että monilla mailla on tämmöisiä kansallisia rakennusperinteitä, mm. Norjassa, Sveitsissä jns., mutta meillä esim. juuri karjalaistyyppinen rakennus on niin hävinnyt, että me voimme löytää siitä vain rippeitä Seurasaaren ulkomuseossa Helsingissä. Tarkoituksenamme on nyt saada tätä tyyliä edustava rakennusryhmä Ilomantsin kirkonkylään Parppeinvaaralle karjalaisen rakennustyylin muistomerkiksi ja samalla runonlaulajien muistoa vaalivaksi museoksi. Tämä sopii nimenomaan Ilomantsille, joka on ainoita karjalaisia runopitäjiä nykyisten valtakunnanrajojemme sisäpuolella.

Varatuomari Aleksi Lahelma v. 1963. Kuvaaja Kuvasiskot. Kuva Museovirasto, Historian kuvakokoelma, Studio Kuvasiskojen kokoelma

 

Apulaisprofessori Aimo Turunen

Nykyisellään Ilomantsi on saamaisillaan koululaitoksensa kuntoon. Siellä on kansakouluja kaikkialla ja sitä paitsi valtiovalta on ollut erittäin suopea pitäjää kohtaan, siellä on valtion yhteislyseo. Uskon aivan järkkymättömästi kansanvalistuksen ja koulutuksen kohottavan pitäjäläisten henkistä ja aineellista tasoa.

Nyt esilläolevaan Runonlaulajan Pirtti -suunnitelmaan liittyy sellainen hyvä ajatus, että tähän aivan lyseon läheisyydessä Parppeinvaaralla sijaitsevaan rakennusryhmään tehtäisiin myös asunto niille yhteislyseota käyville oppilaille, jotka tulevat syrjäkylistä kirkonkylään oppikouluansa käymään. Ehkä siinä silloin muodostuisi sellainen henki, ilmapiiri, joka on omiaan innostamaan ja rohkaisemaan näitä pitäjän eri puolilta kokoontuvia poikia ja tyttöjä työskentelemään omaksi parhaaksensa, pitäjän parhaaksi ja – sikäli kun onnistuvat – ehkä laajemmaltikin saavuttaen sellaista merkittävyyttä, joka koituu koko yhteiskunnan ja yhteisen hyväksi.

Professori Aimo Turunen Runonlaulajan pirtissä 1976. Kuvaaja Erkki A. Sivonen. Kuva Ilomantsin Museosäätiö

 

Kansanedustaja, teollisuusneuvos Oiva Turunen

Kun ajatellaan työ- ja ansiomahdollisuuksien lisäämistä Ilomantsissa, on yleisen ammattikoulutuksen ohella mainittava kotiteollisuus ja sen tarjoamat edut. Meillä on Suomessa erikoisesti kolme maakuntaa, joissa kotiteollisuuden avulla on luotu satoja, jopa tuhansia työpaikkoja. Nämä maakunnat ovat Etelä- ja Keski-Pohjanmaa sekä Satakunta. Näissä maakunnissa ei ole omia raaka-aineita, eikä siellä ole ollut metsä- tai muista sivuansioita tarjoavia töitä. Ihmisten on siellä ollut pakko luoda jotain, kehittää ammattitaitoa, ajatella ja yrittää. Jonkun paikkakunnan nousu tai jonkun elinkeinon voimakas kehittyminen jollakin seudulla on usein ollut yhden ainoan taitavan yrittäjän työn tulosta. Voimakas ja taitava yrittäjä luo työ- ja ansiomahdollisuuksia sinnekin, missä ei luulisi mahdollisuuksia olevan. Tällaisia yrittäjiä tässäkin maassa tarvitaan.

Teollisuusneuvos Oiva Turunen (keskellä) Runonlaulajan pirtissä v. 1976. Vasemmalla kunnanjohtaja Onni Ikonen, oikealla Maija-Liisa Jeskanen. Kuvaaja Erkki A. Sivonen. Kuva Ilomantsin Museosäätiö

 

Runonlaulajan pirtin vihkiäiset 28.6.1964

 

Runonlaulajan pirtin vihkiäisiä juhlittiin 28.6.1964 aamusta iltaan. Juhlaan osallistuivat niin arvokkaat kutsuvieraat kuin paikalliset saloneläjätkin. Kutsuvieraita olivat mm. maaherra Lauri Riikonen, kauppaneuvos Eino J. Aro ja maisteri Heikki A. Reenpää. Arkkipiispa Paavali vihki kodin ortodoksisen perinteen mukaisesti. Vihkiäis- ja päiväjuhlissa kuultiin puheita, kuorolaulua, kanteleensoittoa ja runonlausuntaa. Ilomantsilaiset koululaiset esiintyivät. Hengenravinnon lisäksi nautittiin marttojen ja Kalevalaisten Naisten tarjoilemia piirakoita ja virvokkeita. Juhlinta päättyi yhteisesti laulettuun Karjalaisten lauluun.

 

Ohjelma 28.6.1964

 

8.00 LIPUNNOSTO PIRTILLÄ (Ilomantsin partiolaiset)

9.00 ORTODOKSINEN JUMALANPALVELUS ORT. KIRKOSSA (Arkkipiispa Paavali)

10.00 OSALLISTUMINEN JUMALANPAVELUKSEEN EV.LUT. KIRKOSSA

11.30 KUNNIAKÄYNTI RUNONLAULAJANPATSAALLA. Karjalainen osakunta asettaa airueet.

Kanteleensoittoa Op. Samppa Uimonen

Kuorolaulua Ilomantsin sekakuoro, johtaa op. Sulo Summala

Puhe Karjalan Sivistysseuran puh.joht. toimitusjoht. B. Karppela

Kukkalaitteen laskevat Ilomantsi-Seuran edustajat. Samanaikaisesti sijoittavat partiolaiset kukkalaitteet myös Mateli Kuivalattaren, Irinja Arhipoffin ja Fekli Martiskaisen haudoille sekä sankarihaudalle.

13.00 VIHKIÄISJUHLA PIRTILLÄ

Kuorolaulua Ilomantsin sekakuoro, johtaa op. Sulo Summala

Tervehdyssanat Rahaston hoitokunnan puheenjohtaja toim.joht. S.A. Tervo

Kanteleensoittoa Maanviljelijä Onni Kuivalainen

Puhe Piispa Eino Sormunen

Kuorolaulua Ilomantsin ort. kirkkokuoro, johtaa kanttori Veikko Lintu

Kodinvihkiminen Arkkipiispa Paavali

Väliaika (piirakoita, kahvia ja virvokkeita)

(Ilomantsin martat ja Ilomantsin Kalevalaiset Naiset)

16.00 PÄIVÄJUHLA PIRTILLÄ

Kuorolaulua Joensuun Mieslaulajat, johtaa varatuomari Pentti Keinonen

Meiän maat on mansikkaiset Ilomantsin Helkatytöt

Leikkejä Kuuksenvaaran alakoululaiset

Lausuntaa Koululainen Eeva Tahvanainen

Pakina Parppeilasta Maisteri Lauri Saloheimo

Kanteleensoittoa Karjalainen Kanteleyhtye, johtaa rouva Tyyne Niikko

Suvihymni Karjalalle Runoilija Toivo Lyy

Juhlapuhe Apul.prof. Aimo Turunen

Tervehdykset (etukäteen sovitut)

Karjalaisten laulu Kuorot ja yleisö

21.00 LIPUNLASKU PIRTILLÄ

 

Lähde: Runonlaulajan Pirtin vihkiäisjuhla Ilomantsissa 1964. KKES 1964.

Runonlaulajan pirtin vihkiäiskansaa 28.6.1964. Kuvaaja Erkki A. Sivonen. Kuva Ilomantsin Museosäätiö

Runonlaulajan pirtin vihkiäisjuhlassa esiteltiin uudelleen käyttöön otettu karjalaisen kansannaisen puku, feresi. Kuvaaja Erkki A. Sivonen. Kuva Ilomantsin Museosäätiö

 

Runonlaulajan pirtille 28.6.1964

 

Petter Mantsinen

 

Jotta säilyisi sävelet

kalevalaiset Karjalassa,

eikä laulut lakastuisi

runopolku ruohottuisi.

Siks on koti kohotettu

pirtti Parppeilan mäelle.

Tupa on tehty tuleville

karjalaisille kamari,

laitettu laulajan asunto

muistomerkki muinaisuuden.

 

Kaivattuna Karjalassa

pysy pirtti pidettynä

honkahuone huollettuna,

jotta ei lattiat lahoisi

eikä salmot sammaltuisi

räystähäsi ränsistyisi.

Sinä kornidca kotoinen

kamari meidän karjalaisten,

vihittynä virkahasi,

ota vastaan Onnittelut!

Parhaimmat nyt Petteriltä

Mantsiseksi mainitulta,

joka itseään ikänsä

ruokkinut onpi runolla.

 

Toivo Lyy

Suvihymni Karjalalle

Esitetty Runonlaulajan pirtin vihkiäisjuhlassa 28.6.1964

 

Missä kauniimmin kuin Karjalassa

luonto kertois Luojan kunniaa?

- Mahtavassa vaaramaisemassa

sinipatsain savut kumpuaa,

kirkkain helkkein kilkkaa karjankellot,

harjanteilta hohtaa kauas pellot,

taivastaustaa vasten talot piirtyy,

kaikkialla, minne katse siirtyy,

siintää salot, vedet kimaltaa.

 

Matkamies! – Maan-alhon virvatiellä

harvoin täytyy haave, kaipaus…

Siksi vaella kuin pyhiin siellä,

missä yhtyy kaikki kauneus,

jonka runsautta Käsi Herran

kylvänyt on kautta Suomen kerran:

tääll’ on Pohjan suuruus paasiparmain,

täällä suven sulo hennon-armain,

- silmän järkytys ja virvoitus!

 

Täällä kotka piirtää pilven pieltä,

kontio on korven kuningas,

täällä kuunnella saa satakieltä

suviyössä korva autuas.

Täällä lehtii käenkukkukunnaat,

joista kalliit annettu on lunnaat –

täällä vierii virrat, kuohuu kosket,

helmiin kietoo saaret kukkaposket

rynnätessään tyrsky voimakas…

 

Sadun maassa kuljet kanavilla

teitä koivukujain korkeain:

varjoisilla telavalkamilla

siell’ on siimes unten maailmain

unelmoida murheenlaakson lasten

auvon-asunnoista autuasten:

rauhan rannat kuvastimeen päilyy,

jossa Kauneus särkymättä säilyy

alla ritvain veteen riippuvain.

 

Tyynin aamuin vetten yllä, alla

kaartuu kaikkeus hohtoholveineen,

koiton soihtu kirjoo purppuralla

aavain virit, metsäin seppeleen.

Hellesäinen hetki kangastuksen

on kuin näky Ylösnousemuksen:

maan ja taivaan liittäin auer läikkyy,

sädehtien kaukosaaret väikkyy

kohti kirkkautta korkeuteen…

 

Ylentyen, hartaudessa muistot

tänne matkaa tietä toivion,

missä kalmistojen pyhät puistot,

runon ruhtinaitten kummut on.

Tääll’ on soinut sorjin suomen kieli,

ailahdellut Suomen herkin mieli!

Tääll’ on koto heimon kalevaisen,

mantu hengen mahdin ylimaisen,

joka voittaa kolhut Kohtalon…